How am I supposed to keep it clean

Miten kirjoitetaan oikeaa blogia? Blogia, jossa kirjoitat omalla nimelläsi, lisäät ottamiasi kuvia, ehkä jopa itsestäsikin ja se on okei, sinun ei tarvitse miettiä, että paljastuisit, mitä hauskaa siinä sitten on? Kaiken lisäksi tekstin pitää olla siistiä, sen ei kannattaisi sisältää yhtään piilovittuilua, negatiivista asennetta tai masentunutta avautumista maailman vääryyksistä, miten minä sellaista tekstiä osaisin kirjoittaa? Monen vuoden ajan syömishäiriöpäiväkirjan ja blogin pitäminen on ollut itselle avautumista, sitä blogin kirjoittamista ihan itsessään, tietenkin sensuurin kanssa, joten yhtäkkiä oman persoonan julkiseksi tuominen samaisessa paikassa tuntuu kamalalta ajatukselta.

Toisaalta itse kategoria on tuttu, pakonomaista syömistä, liikkumisen hehkuttamista ja numeroiden kauhistelua "kun perjantaina tuli käveltyä vain 7 000 askelta". Poikaystävä nimittäin ehdotti, että aloitan hänen elämäntapamuutoksensa mukana kirjoittamaan myös blogia kun kerran pidän kirjoittamisesta. Hänen tavoitteenaan on terveempi elämä painonpudotuksen, liikunnan ja ruokavalion avulla ja tämän lupauksen myötä olen alkanut olla itse ahdistuneempi omista syömisistäni. Nyt katsotaan tuimasti jos sanon, että tekee mieli suklaata, tai että haluaisin ostaa irtokarkkeja. No ei nyt sentään, mutta en halua puhua enää poikaystävälle mieliteoistani ruoan suhteen, koska en tiedä miten hän suhtautuisi siihen. Ehkä olen liian varovainen ja omien ruoka-ajatusten sensuroiminen alkaa hajottaa päätä. Siivosin yhtenä päivänä keittiön kaappeja ruokavaa'an löytämisen toivossa.

Haluaisin kyllä kirjoittaa avoimesti mm. liikunta-addiktiudestani, mutta uskon syömishäiriöblogitaustan näkyvän tekstistä läpi tietyissä painopisteissä enkä ehkä uskalla yrittää. Niin paljon puhutaan siitä kuinka esimerkiksi fitnessharrastus on tie syömishäiriöön, vaikka se on monille ollut myös tie pois sieltä. Itse olen ainakin omaksunut "terveitä" piirteitä fitnesshullutuksesta jos verrataan sitä siihen, että laihduttaisin ja odottaisin taas pääsyä osastolle kun syöminen ei enää onnistu? Haluaako kukaan lukea blogia, joka alkaa sillä, että kirjoittaja kertoo "vaihtaneensa syömishäiriöoireilun fitnesslajiin"? Kuinka moni ei sairastanut ymmärtää, että tuossa tilanteessa esimerkiksi oma ihannekeho on mennyt paljon fiksumpaan suuntaan, vaikka toivomisen varaa silti olisi pakonomaisuuden vähentämisessä?