Kun historia alkaa toistaa itseään

Tuli ihan ohimennen luettua mikä on tappava määrä kofeiinia. Ehkä ei olisi pitänyt. Yhtenä uutena vuotena yritin itsemurhaa (luulisin niin) ja vedin kofeiinitabletteja ja kipulääkkeitä ajatuksella, että en mä tähän voi kuitenkaan kuolla. Takana oli monia lääkeyliannostuksia, moni aika mietoja, mutta tällä kerralla olin aika poissa tolaltaan, monesta asiasta ja ajatus tavallaan karkasi käsistä.

Juttelin samoihin aikoihin hyvän nettikaverini kanssa, joka sitten soitti ambulanssin. Heräsin yöllä siihen kun joku soittaa hälytyskeskuksesta ja kysyy, että mitä siellä on tapahtunut. Olo oli aivan järkyttävä. Ambulanssi tuli jonkun ajan kuluttua ja vietin yön sairaalassa. Seuraavana aamuna oli poliaika ja pääsin sen varjolla kotiin kun lupasin lähteä vain lääkärille. Kävelin sen sijaan sairaalasta suoraan kotiin ja polilääkäri yritti soittaa perään. 

Viikkoon siitä eteenpäin en pystynyt syömään mitään oksentamatta tai ylipäätään tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssä. Kroppa oli ihan shokissa. Ehkä ihan syystäkin, purkillinen kipulääkkeitä ja tuplaten se määrä kofeiinia jolla keskivertoihminen kuolisi. En ollut ajatellut kaikkea ihan loppuun asti.

Polilääkäri soitti joka päivä ja yritti sopia aikaa, jotta saisi tehtyä minusta arvion ja lähetteen suljetulle. Vaikka olo olisikin ollut sellainen, että olisin päässyt sinne, en olisi halunnut mennä, en enää suljetulle. Se kertoi sen jo puhelimessa, eikä mulla ollut mitään aikomusta kävellä sinne vapaaehtoisesti. 

Mutta mitä jos olisinkin kuollut ihan oikeasti? Mitä lääkäri olisi sanonut vanhemmille? Nyt olin kertonut heille, että olin saanut pahan ruokamyrkytyksen. Kellään ei ollut aavistustakaan epäillä, että se olisi ollut jotain muuta. 

Luettuani sen tutkimuksen/artikkelin kofeiinista tämä asia alkoi ahdistaa ihan kamalasti ja ehkä se pitäisi ottaa polillakin puheeksi. 

Välillä kun tuntuu siltä, että mun sairastaminen pyörii ympyrää. Ensin pää sairastuu, sitten masentuu, tulee yliannostuksia, keho laihtuu ja mieli alkaa hajota ja sitten tapahtuu jotain kamalaa hetken ahdistuksesta. Sitten polikäynnit tihentyy, masennuksen takia itse ei jaksa enää välittää mistään ja laihtuu vielä entisestään. Sitten ollaankin osastolla ja parannutaan. Jostain syystä tuntuu, että oon taas menossa mäkeä alaspäin.

Something took all the fun away

Hupsis miten se aamu lähtikään käyntiin. Ensin tehdään hyvillä mielin lettuja kermavaahtoa ja sitten oksennetaan suihkussa. Sitten vähän lieventävänä tekijänä piti syödä omena ja vihreä tee pillereitä. Lääkäri juuri viime viikolla käski jättää ne pois, koska niillä on pitkään jatkuneen käytön takia ikäviä sivuvaikutuksia. Ei annostuskaan ole ihan oikein, mutta se nyt on pikku juttu. Kaikissa lääkkeissä tulee jonkunlainen toleranssi. Olo on heti parempi vaikka päässä vähän huippaa. Sairaalla tavalla tosi tyytyväinen olo.

Muuten olo onkin ollut aika maassa, masentunut ja alakuloinen, vaikka eilen mulle soitettiin ja sovittiin työhaastattelu viikonlopulle. Pitää vaan tsempata sinne, vaikka vähän huono olo onkin. Lisäksi stressaa pääsykokeet joihin ei ole tullut vielä edes kutsua, kesä ja bikinikausi ja nukkumattomuus. Nukuin yöllä ihan hyvin, mutta silti haluaisin vain nukkua.

Poikakaveri yrittää kiskoa mua ulos, että tehtäisiin jotain hauskaa, menen vain koska on pakko. Ei yhtään oikein innosta pitää hauskaa ja yritän tehdä kaikkeni etten kuulostaisi ihan ilonpilaajalta.

I'm gonna show you crazy

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Things don't just happen

BMI 20.35
Rasvaprosentti -

Aamulla herätessä oli aivan järkyttävä päänsärky ja muutenkin vähän huono olo. Todennäköisesti en ole raskaana vaan se johtui oksentelusta. Eilen ahdisti jossain määrin ihan kamalasti kun käytiin ennen poikakaverin töihin lähtöä ulkona lounaalla (eli jotain nopeaa, lämmintä ja rasvaista) mikä sekoitti sitten mun ajatukset kokonaan. Todennäköisesti olisin saanut normaalista lounaasta saman verran kaloreita, mutta koko päivä mentiin sillä stressitasolla, että jos mä nyt vielä syön niin lähden uudestaan lenkille.

Liikuntasaldo olikin päivän päätteeksi 15km pyöräilyä vastatuuleen suurin osa matkasta, koiralenkkeilyä +10km ja tanssipeliä vajaa puolisen tuntia (en osaa keskittyä "treenaamiseen" jos en syö kunnolla). Ja silti piti oksentaa?

Tänään ei ole vielä lähtenyt ajatus kunnolla liikkeelle ja koitan juoda nyt toista kuppia kahvia, että pääsisin liikkeelle hoitamaan asioita. Todennäköisesti menen kävellen ja otan koiran mukaan ettei tarvitse tehdä tuplalenkkiä. Eilinen iltalenkki oli vähän väärillä perusteilla 1h 20min, mutta koira oli tosi iloinen. Olin tosi ahdistunut illalla ja lähdettiin vaan kävelemään vailla määränpäätä, molemmille tuli vähän parempi mieli ja se että näki miten Roki* innostui sai myös minut lopulta hyvälle tuulelle. Se jaksaa aina piristää.

Uusi aktiivisuusmittari näyttää ihan hävyttömiä lukuja (24 000 - 30 000 askelta/pv), mutta en ole vielä saanut siitä irti sitä onnistumisen tunnetta, mitä ennen olen saanut. Ehkä uuteen malliin pitää vain totutella.

*bloginimi

Rasvaprosenttikupla

Rasvaprosenttini ei ole kahtakymmentä, vaikka niin uskoinkin, se on nimittäin muutaman desimaalin yli 30. Eikä se järkytys tullut kotona vaan mittauspisteellä tuloksia selittävän tuntemattoman mittaajan kanssa. Kolmekymmentä. Jos rasvaprosenttini olisi ollut yli 31, olisi se ollut yli normaalisarakkeen, minkälainen olo siitäkin olisi tullut. 

Normaali mittausväli on kuulemma kolmesta kuuteen kuukautta, mutta minua huvittaisi kovasti mennä sinne uudestaan jo ensi kuussa. Toisaalta ei tarvitse, koska nyt kotoa löytyy myös rasvaprosenttipihdit. Ne näyttivät myös mittauspäivänä vähän yli 30%, joten taidan pysyä niissä kunnes saan sen edes 25 ja uskaltaisin mennä mittaukseen uudestaan. Ja minä kun ihmettelen, että miksi en saa vatsalihaksia näkyviin, ehkä siksi, että siinä on muutama kilo rasvaa edessä. 

Olo on jotain masentuneen ja luovuttaneen välimaastosta. Kaikki ruokailuun liittyvä heitti häränpyllyä noiden lukujen jälkeen ja olen vuoroin oksentanut, laskenut kaloreita, kävellyt joka päivä yli 10km plus kaikki muu liikunta jota tapahtuu sosiaalisesti (tanssi, sulkapallo, kuntosali jne). Testissä on rasvanpolttokapselit (pakettitarjous, en ollut oikeasti kiinnostunut/luottavainen), vihreä tee kapselit <3, liikunta ja ruokavalio (miinus oksensin äskettäin kaksi pientä levyä suklaata). 

Nyt syön omenan ja olen taas lähdössä koirien kanssa lenkille. 

Lisäksi en ole varma, mutta taisin ehkä mitata valmistujaispukuni koon väärin, ahdistaa jos se ei istu ja sen joutuu vaihtamaan. Muutenkin siinä on "sen verran vähän" kangasta, että pitäisi olla hyvässä kunnossa eli rasvaprosentti ei missään nimessä saisi olla noin korkea.

Aikaa tässä on ehkä kuukausi? 

Kävin vielä kaupassa ostamassa syömäni suklaat "takaisin" ettei poikakaveri ihmettelisi, mutta sitten se tuli kotiin ja sanoi tuoneensa mulle lisää suklaata kaupasta. Kolmannen levyn oksentaminen ei enää kiinnosta. 

Suspicious from the start

BMI 20.8
Rasvaprosentti 20.9 %

Eilen olin ravitsemusterapeutilla. Pelotti vähän kun ovessa luki "Aikuisten ravitsemusterapia". Muistin sillä hetkellä ensimmäisen TYKS:in osastoreissun ja kuinka kamalalle ravitsemusterapeutille ne minut laittoivatkaan. Se heitti mukaan kasan papereita, ruokapäiväkirjalappusia ja heitti ulos kun en osannut kertoa ihan tarkalleen mikä siinä syömisessä ahdistaa, tämä auttoikin sitten ihan hirveästi. Osastolla hoitajat ihmettelivät miksen mennyt sinne enää uudelleen. Olin silloin hyvin herkässä tilassa ja pienikin arvostelu teki pahaa. Nykyinen ravitsemusterapeutti oli onneksi ihan mukava, positiivinen persoona. Ehkä vähän liikaa aiheeseen nähden kun ahdisti ja halusi tilanteen olevan mahdollisimman neutraali, mutta ei jäänyt traumoja tällä kertaa ja toukokuussa sitten uudestaan.

Teimme yhdessä ravitsemussuunnitelman, jossa on jokaisella ruokailulla monia eri vaihtoehtoja (voi valita sen mikä ahdistaa kaikkein vähiten) ja kotona sitten kävelin ruoka-aikoihin aina paperi nenän alla keittiössä. Poikakaverille sanoin, että tehtiin ravitsemusterapeutin kanssa ruokasuunnitelma uutta liikuntaohjelmaani ajatellen jonka hän on alkanut suunnittelemaan. En saanut siis yhtään kyselyitä asiasta ja sain pohtia vaihtoehtoja ihan rauhassa. Paljon helpompi olo kun joku muu päättää mitä saa syödä. Noudatan listaa lähes orjallisesti jonkun aikaa kunnes saan mielenrauhan ja uskallan taas lähteä kokeilemaan muita ruokia. Tietysti teen siihen omia muutoksia ja lisään vaihtoehtoja aina kun niitä tulee mieleen, mutta perusidealtaan suunnitelma oli hyvä. 

Lopuksi oli pakko vielä kysyä, että mitä tietoja tästä lähtee eteenpäin psykiatriselle polille, koska en ole käynyt siellä pitkään aikaan enkä tahtoisi keskustelun alkavan 

"Me kuultiin, että sä oot puhunut tämmöistä, miksi?". 

En tiedä mikä siinä paikassa on vikana, eikä se kyllä yhtään auttanut kun tajusin, että käyn samassa paikassa jonka entinen osastokaverini oli haukkunut lyttyyn tässä puoli vuotta takaperin. En ole ennakkoluuloinen, mutta olen hyvin varautunut ja se, että aikoja on yksi siellä ja toinen parin viikon päässä, ei auta luomaan minkäänlaista sidettä minun ja sosiaalityöntekijän/lääkärin välille.

Työssäoppimispaikalla en maininnut asiasta sanaakaan, etenkään sen jälkeen kun kuulin työkavereiden puhuvan selän takana siitä, että olenko laihtunut. Sanoin sitten vain jotain epämääräistä terveyskeskusajasta ja lähdin menemään.

Train like an angel

En ole laskenut kaloreita, mutta niitä on varmaankin liian vähän liikuntaan nähden kun paino laskee. Miten pääni tekee terveellisesti syömisestä heti pakonomaista ja esim. välipalojen syöminen "oikeiden ruokailujen" välissä on hyvin hankalaa vaikka kuinka olisi nälkä. Tuntuu siltä, että jokainen ruokailu pitäisi olla perusteltu, eli saan syödä koska kävin juuri lenkillä, saan syödä koska kävin kuntosalilla ja niin edelleen. Pelkkä nälkä ei käy ja jos en ole käynyt lenkillä niin tulee sellainen olo, että en saa syödä. 

 Liikuntaa on ihan hyvä määrä, ehkä liian vähän, mutta yritän korjata asiaa. Suurempi ongelma nyt lähinnä on noiden ruokailujen kanssa. Ensi viikolla olisi aika ravitsemusterapeutille, mutta mulla nyt ei ole tuntiakaan aikaa jättää pois ensi viikolta. Tai ehkä olisi, mutta sitten pitäisi viedä työpaikalle ja työssäoppimisohjaajalle (ryhmänohjaaja) poissaolotodistus ravitsemusterapeutin käynnistä ja en tahdo antaa opettajalle taas sitä vaikutelmaa, että oon pilannut taas kaiken. Mun pitäisi valmistua ensi perjantaina, sen pitäisi olla iloinen tapahtuma, mutta mä stressaan syömisistä. En tiedä lykkäänkö sitä aikaa viikolla vai uskallanko mennä nyt. Ruokavaliomuutosten vuoksi en ole pystynyt seuraamaan vanhoja ravitsemusterapeutin antamia ruokavalio-ohjeita ja syöminen on ollut "terveellisinä" aikoina todella epävarmaa ja vaikeaa. Vaikkei sen silloinkaan pitäisi olla täydellistä.

Pitäisi yhtä aikaa polttaa rasvaa, kasvattaa lihaksia ja pitää pää kasassa. Tarkennan, ei pitäisi, mutta kun niin haluan. Haluan pienet vatsalihakset, timmit jalat ja hyvännäköisen kropan. Haluan olla aktiivinen, terve ja jaksaa tehdä kaikenlaista. En olla kylmissäni, nälkäinen ja pelätä mitä laitan suuhuni.

Maidoton dieetti muuten pitää, poikakaveri meni ja osti eilen meille jäätelöt, mutta en pystynyt syömään sitä. Olen vieraantunut kokonaan siitä mausta ja eilen jäätelöstä tuli lähinnä ällöttävä olo. Onneksi Tofuline on kuitenkin hyvää <3.