Rasvaprosenttikupla

Rasvaprosenttini ei ole kahtakymmentä, vaikka niin uskoinkin, se on nimittäin muutaman desimaalin yli 30. Eikä se järkytys tullut kotona vaan mittauspisteellä tuloksia selittävän tuntemattoman mittaajan kanssa. Kolmekymmentä. Jos rasvaprosenttini olisi ollut yli 31, olisi se ollut yli normaalisarakkeen, minkälainen olo siitäkin olisi tullut. 

Normaali mittausväli on kuulemma kolmesta kuuteen kuukautta, mutta minua huvittaisi kovasti mennä sinne uudestaan jo ensi kuussa. Toisaalta ei tarvitse, koska nyt kotoa löytyy myös rasvaprosenttipihdit. Ne näyttivät myös mittauspäivänä vähän yli 30%, joten taidan pysyä niissä kunnes saan sen edes 25 ja uskaltaisin mennä mittaukseen uudestaan. Ja minä kun ihmettelen, että miksi en saa vatsalihaksia näkyviin, ehkä siksi, että siinä on muutama kilo rasvaa edessä. 

Olo on jotain masentuneen ja luovuttaneen välimaastosta. Kaikki ruokailuun liittyvä heitti häränpyllyä noiden lukujen jälkeen ja olen vuoroin oksentanut, laskenut kaloreita, kävellyt joka päivä yli 10km plus kaikki muu liikunta jota tapahtuu sosiaalisesti (tanssi, sulkapallo, kuntosali jne). Testissä on rasvanpolttokapselit (pakettitarjous, en ollut oikeasti kiinnostunut/luottavainen), vihreä tee kapselit <3, liikunta ja ruokavalio (miinus oksensin äskettäin kaksi pientä levyä suklaata). 

Nyt syön omenan ja olen taas lähdössä koirien kanssa lenkille. 

Lisäksi en ole varma, mutta taisin ehkä mitata valmistujaispukuni koon väärin, ahdistaa jos se ei istu ja sen joutuu vaihtamaan. Muutenkin siinä on "sen verran vähän" kangasta, että pitäisi olla hyvässä kunnossa eli rasvaprosentti ei missään nimessä saisi olla noin korkea.

Aikaa tässä on ehkä kuukausi? 

Kävin vielä kaupassa ostamassa syömäni suklaat "takaisin" ettei poikakaveri ihmettelisi, mutta sitten se tuli kotiin ja sanoi tuoneensa mulle lisää suklaata kaupasta. Kolmannen levyn oksentaminen ei enää kiinnosta. 

Suspicious from the start

BMI 20.8
Rasvaprosentti 20.9 %

Eilen olin ravitsemusterapeutilla. Pelotti vähän kun ovessa luki "Aikuisten ravitsemusterapia". Muistin sillä hetkellä ensimmäisen TYKS:in osastoreissun ja kuinka kamalalle ravitsemusterapeutille ne minut laittoivatkaan. Se heitti mukaan kasan papereita, ruokapäiväkirjalappusia ja heitti ulos kun en osannut kertoa ihan tarkalleen mikä siinä syömisessä ahdistaa, tämä auttoikin sitten ihan hirveästi. Osastolla hoitajat ihmettelivät miksen mennyt sinne enää uudelleen. Olin silloin hyvin herkässä tilassa ja pienikin arvostelu teki pahaa. Nykyinen ravitsemusterapeutti oli onneksi ihan mukava, positiivinen persoona. Ehkä vähän liikaa aiheeseen nähden kun ahdisti ja halusi tilanteen olevan mahdollisimman neutraali, mutta ei jäänyt traumoja tällä kertaa ja toukokuussa sitten uudestaan.

Teimme yhdessä ravitsemussuunnitelman, jossa on jokaisella ruokailulla monia eri vaihtoehtoja (voi valita sen mikä ahdistaa kaikkein vähiten) ja kotona sitten kävelin ruoka-aikoihin aina paperi nenän alla keittiössä. Poikakaverille sanoin, että tehtiin ravitsemusterapeutin kanssa ruokasuunnitelma uutta liikuntaohjelmaani ajatellen jonka hän on alkanut suunnittelemaan. En saanut siis yhtään kyselyitä asiasta ja sain pohtia vaihtoehtoja ihan rauhassa. Paljon helpompi olo kun joku muu päättää mitä saa syödä. Noudatan listaa lähes orjallisesti jonkun aikaa kunnes saan mielenrauhan ja uskallan taas lähteä kokeilemaan muita ruokia. Tietysti teen siihen omia muutoksia ja lisään vaihtoehtoja aina kun niitä tulee mieleen, mutta perusidealtaan suunnitelma oli hyvä. 

Lopuksi oli pakko vielä kysyä, että mitä tietoja tästä lähtee eteenpäin psykiatriselle polille, koska en ole käynyt siellä pitkään aikaan enkä tahtoisi keskustelun alkavan 

"Me kuultiin, että sä oot puhunut tämmöistä, miksi?". 

En tiedä mikä siinä paikassa on vikana, eikä se kyllä yhtään auttanut kun tajusin, että käyn samassa paikassa jonka entinen osastokaverini oli haukkunut lyttyyn tässä puoli vuotta takaperin. En ole ennakkoluuloinen, mutta olen hyvin varautunut ja se, että aikoja on yksi siellä ja toinen parin viikon päässä, ei auta luomaan minkäänlaista sidettä minun ja sosiaalityöntekijän/lääkärin välille.

Työssäoppimispaikalla en maininnut asiasta sanaakaan, etenkään sen jälkeen kun kuulin työkavereiden puhuvan selän takana siitä, että olenko laihtunut. Sanoin sitten vain jotain epämääräistä terveyskeskusajasta ja lähdin menemään.